15 Written explanations of Anneli JÄÄTTEENMÄKI
Copyright in the Digital Single Market (A8-0245/2018 - Axel Voss) FI
Äänestin tekijänoikeusdirektiivin puolesta.Direktiivi edistää tekijöiden mahdollisuuksia neuvotella töidensä hyödyntämisestä ja niistä kertyvien tuottojen oikeudenmukaisemmasta jakamisesta tekijöiden ja verkkoalustojen kesken. Tällä hetkellä suuret verkkoalustat saavat kaupallisen hyödyn muiden tekemästä luovasta työstä. Direktiivillä puututaan vain teosten hyödyntämiseen kaupallisessa tarkoituksessa.Luovan alan tekijät ansaitsevat oikeudenmukaisen korvauksen työstään.
European Social Fund Plus (ESF+) (A8-0461/2018 - Verónica Lope Fontagné) FI
Äänestin esitykseen sisältyvää lapsitakuuta vastaan. Esityksen 5,9 miljardia euroa ei riitä alkuunkaan näiden palvelujen tuottamiseen eri jäsenvaltioissa. Lapsitakuun yhteydessä usein mainitut koulutus, lasten päivähoito, asumisasiat ja ravinto ovat perustavanlaatuisia lapsen hyvän elämän edellytyksiä ja niitä tulee edistää. Nämä asiat kuuluvat kuitenkin jäsenvaltioiden päätösvaltaan. Jäsenvaltioiden tulee itse varata riittävät varat lasten yhtenäisten mahdollisuuksien turvaamiseen. Vastuuta ei pidä yrittää siirtää EU:lle.
Emission performance standards for new passenger cars and for new light commercial vehicles (A8-0287/2018 - Miriam Dalli) FI
Pienemmät päästöt merkitsevät parempaa ilmanlaatua ja parempi ilmanlaatu on meidän kaikkien etumme. Puhdas ilma kuuluu kaikille. Autonvalmistajien on osallistuttava ilmastotalkoisiin yhtä lailla kuin muidenkin teollisuusalojen.Ilmasto- ja ilmanlaatuvaikutukset ovat merkittävin syy pienentää autojen päästöjä, mutta lisäksi on tärkeää, että eurooppalaisen autoteollisuuden kilpailukyky paranee. Esimerkiksi Kiinan panostukset sähköautoiluun ja akkuteollisuuteen etenevät suurin harppauksin. Meidän on pysyttävä kilpailussa mukana.Olisin toivonut vielä kunnianhimoisempia päästörajoja uusille automalleille, mutta parlamentin hyväksymä kanta on selkeä parannus komission esitykseen. On tärkeää, että päästörajojen ohjausvaikutus vähentää polttoaineen kulutusta ja yksityisautoilijan autonpitokustannukset kevenevät.
Euratom Programme complementing the Horizon 2020 Framework Programme (A8-0258/2018 - Rebecca Harms) FI
Äänestin ydinvoima-alan tutkimuksen puolesta. Kysymys on tutkimuksesta ja tutkimuksen vapaudesta.Päätös ydinvoiman käytöstä on erillinen asia. Päätökset tehdään jokaisessa jäsenmaassa itsenäisesti. Suhtaudun kielteisesti ydinvoimaan.Olen tyytyväinen siitä, että Suomessa ydinjätehuolto hoidetaan vastuullisesti. Loppusijoitusvarat kerätään jo tuotantovaiheessa osana sähkön hintaa ja loppusijoitusluolasto Olkiluodossa valmistuu suunnitelmien mukaisesti 2020-luvulla.Vaikka uusia ydinvoimaloita ei rakennettaisikaan, jokainen ydinvoimamaa joutuu ratkaisemaan loppusijoituksen haasteet. Suomella on paljon annettavaa tähän.Kannatan ITER-hanketta. Fuusiovoiman valjastaminen energiantuotantoon on vielä hyvin kaukana, mutta onnistuessaan hanke olisi valtava edistysaskel puhtaan energian tuotantoon ja osa ratkaisua ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hankkeessa saadaan joka tapauksessa valtava määrä kansainvälistä tutkimustietoa fuusioenergiasta.
Enforcement requirements and specific rules for posting drivers in the road transport sector (A8-0206/2018 - Merja Kyllönen) FI
Äänestin kuljettajien parempien työolojen ja nykyistä parempien yhteisten eurooppalaisten sääntöjen puolesta. Liikennevaliokunnassa neuvoteltu kompromissi olisi ollut toimiva kokonaisuus, joka olisi ottanut tasapuolisesti huomioon eri osapuolten intressit.Lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi sopii erittäin huonosti kansainvälisen maantieliikenteen sääntelyyn, koska kuljettajat työskentelevät jatkuvasti useissa eri jäsenmaissa. Toivon, että jatkoneuvotteluissa valiokunnan tekemä mittava pohjatyö tulee huomioitua ja että pääsemme aikanaan äänestämään hyvästä kompromissista.
Climate diplomacy (A8-0221/2018 - Arne Lietz, Jo Leinen) FI
Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä kuten kuivuutta, tulvia ja rankkasateita. Se uhkaa ihmisten elinkeinoja ja kasvattaa väkivaltaisten konfliktien synnyn riskiä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat myös merkittävä taustatekijä muuttoliikkeelle. Näistä syistä äänestin ilmastodiplomatiamietinnön puolesta.Ilmastopakolaisuus on kasvava ilmiö. Siksi sille on luotava YK:n puitteissa yleisesti hyväksytty määritelmä. Emme voi sulkea silmiämme.Ilmastopolitiikkaa ei saa rajata omaksi alakseen vailla vuorovaikutusta muiden alojen kanssa. Sen täytyy näkyä vahvasti erityisesti unionin ulkopolitiikassa ja suhteissa muuhun maailmaan.EU:n ilmasto-, ulko-, maahanmuutto-, energia- ja kauppapolitiikkojen on kuljettava linjassa kohti samoja tavoitteita, kohti vähähiilistä, vaurasta ja turvallista tulevaisuutta. Muuten tuhlaamme voimavaroja toinen toisensa tyhjiksi tekeviin toimenpiteisiin.
A global ban on animal testing for cosmetics (B8-0217/2018) FI
Eurooppa on maailman suurin kosmeettisten valmisteiden markkina-alue, ja kosmetiikka-ala on merkittävä työllistäjä. EU:lla on suuri vastuu suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä sekä edistää eläinten hyvinvointia. Se kuuluu EU:n arvoihin.Eläinkokeet valmiiden kosmeettisten valmisteiden ja kosmeettisten ainesosien osalta ovat olleet jo vuosia kiellettyjä EU:ssa. Näin pitää tietysti ollakin. Kosmetiikkasektori Euroopassa on eläinkoekiellosta huolimatta menestyvä.Yhä edelleen noin 80 prosenttia maailman maista kuitenkin sallii eläinkokeet kosmetiikka-alalla. EU:n on toimittava vahvemmin ja aktiivisemmin saadakseen aikaan kosmetiikkaa koskeva yleinen eläinkoekielto. Eläinten ei saa antaa kärsiä ihmisten turhamaisuuden vuoksi.Ulkosuhteissaan EU:n on edistettävä korkeampia eläinten hyvinvointia koskevia standardeja. Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien alalla. Sekä EU:n että jäsenmaiden pitää pyrkiä päättäväisesti muodostamaan vahva ja laaja yhteenliittymä tukemaan yleistä eläinkoekieltoa kosmeettisten valmisteiden alalla. Aihe on nostettava keskustelupöydille sekä kahdenvälisissä neuvotteluissa että YK:ssa.
Implementation of the Bologna Process – state of play and follow-up (B8-0190/2018) FI
Laadukas ja kaikkien saatavilla oleva koulutus on yksi toimivan yhteiskunnan peruspilareista.Bolognan prosessin tarkoituksena on edistää ympäri Eurooppaa toimivaa korkeakoulutusaluetta.Eri maiden korkeakoulujärjestelmien vaatimusten yhdenmukaistaminen on tärkeää koulutuksen houkuttelevuuden, paremman työllisyyden ja eurooppalaisen koulutuksen kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta.Opiskelijoiden liikkuvuuden lisääminen ja yhteiset tutkintotodistukset ovat Bolognan prosessin suurimpia saavutuksia.Bolognan prosessi helpottaa merkittävästi opiskelijoiden mahdollisuutta kansainvälistyä opintojen aikana ja vaikuttaa myönteisesti mahdollisuuksiin työskennellä eri maissa valmistumisen jälkeen.Tulevaisuudessa on kiinnitettävä enemmän huomiota Bolognan prosessin tasapuolisempaan toteuttamiseen eri alueilla. Bolognan prosessia on edelleen hyödyllistä ja tarpeellista jatkaa.
Inclusion of greenhouse gas emissions and removals from land use, land use change and forestry into the 2030 climate and energy framework (A8-0262/2017 - Norbert Lins) FI
Olen huojentunut siitä, että lopullinen LULUCF-asetus ottaa huomioon Suomen kaltaisten metsäisten maiden korkean hiilensidontakyvyn.On reilua, että kansallisten hiilinielujen perusteella voi saada joustoja muista päästövähennysvelvoitteista, kunhan Pariisin sopimuksen vaatimukset täyttyvät. Jäsenmaiden kohtelu on nyt alkuperäistä esitystä oikeudenmukaisempi, kun tulevaa metsien käyttöä ei sidota menneeseen metsähakkuiden tasoon.Panostukset biotalouteen ja fossiilisten raaka-aineiden käytön vähentäminen ja korvaaminen eri aloilla ovat mahdollisia vain, kun voimme käyttää uusiutuvia raaka-aineitamme. Tämän pitää tietysti tapahtua kestävästi.
Energy performance of buildings (A8-0314/2017 - Bendt Bendtsen) FI
Olen tyytyväinen, että rakennusten energiatehokkuusdirektiivin muutos sai nyt lopullisen hyväksynnän.Rakennusten energiankulutuksen vähentäminen on tärkeää ilmastonmuutoksen hillinnässä. Uusiutuvien energialähteiden saaminen osaksi rakennuskantaamme luo työtä ja toimeentuloa.Kun energiaremonttien yhteydessä tarkastelemme rakennuksia kokonaisuuksina, voimme samalla parantaa sisäilmaa.Kaikilla pitää olla mahdollisuus terveelliseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Location of the seat of the European Medicines Agency (A8-0063/2018 - Giovanni La Via) FI
Olen tyytyväinen, että parlamentti tukee neuvoston valitsemaa Amsterdamia Euroopan lääkeviraston sijoituspaikkana. Nyt Hollannin on pidettävä huolta siitä, että muutto uusiin tiloihin on sujuva ja lääkeviraston tärkeä toiminta muun muassa mikronilääkeresistenssin osalta voi jatkua mahdollisimman häiriöttömästi.Parlamentin, neuvoston ja komission välisellä yhteisellä julkilausumalla luotu käytäntö, jonka myötä neuvosto saa yksinoikeuden päättää EU:n erillisvirastojen toimipaikkojen valinnasta, on purettava. Toimipaikkojen valinta täytyy tuoda tavallisen lainsäätämisjärjestyksen piiriin, jossa parlamentti on neuvoston ohella toinen lainsäätäjä.
Common Consolidated Corporate Tax Base (A8-0051/2018 - Alain Lamassoure) FI
Äänestin tiukan verovalvonnan puolesta. Veropakoiluun puuttuminen on ennen kaikkea tahdon asia. Pelkästään voitonsiirtojen vuoksi EU-maiden vuosittain menettämät verotulot ovat 50–90 miljardia euroa. Jos mukaan lasketaan erilaiset verojärjestelyt ja verojen keräämisen tehottomuudet, summa nousee varovaisestikin arvioiden 160–190 miljardiin euroon.Suurimmat monikansalliset yritykset maksavat vähemmän veroja kuin vuosikymmen sitten. Vuodesta 2000 niiden maksamat verot ovat vähentyneet kolmanneksella. Ne voivat siirtää voittonsa kevyen verotuksen piiriin pois kotimaastaan.EU-maatkin kilpailevat alhaisen yritysverotuksen avulla. Muuta verotusta on nostettava muun muassa kasvavien terveydenhuoltomenojen kattamiseksi. Tämä ei ole oikein. En hyväksy monikansallisten yritysten vapaamatkustamista.
Implementation of the European Disability Strategy (A8-0339/2017 - Helga Stevens) FI
Äänestin mietinnön puolesta, ja haluan kiinnittää erityistä huomiota palvelujen järjestämiseen vammaisille.Minulla on ajankohtainen huoli vammaisten asumispalveluista, joiden erityispiirteet tulee ottaa täysimääräisesti huomioon sovellettaessa hankintalakia.Jokaisella on oikeus turvalliseen kotiin ja ympäristöön. Jatkuva palveluntarjoajien vaihtuminen on hyvin haitallista.Vammaisille suunnattu välttämätön tuki ja apu tulee rajata hankintalain kilpailuttamisen ulkopuolelle.
Addressing shrinking civil society space in developing countries (A8-0283/2017 - Teresa Jiménez-Becerril Barrio) FI
Olen erittäin pettynyt, että ihmisoikeudet eivät saaneet arvoistaan kohtelua äänestettäessä due diligencestä. EU on demokraattinen arvoyhteisö, jonka perusarvojen tulisi näkyä lainsäädännössä.Olisi kohtuullista, että yritysten olisi kolmansissa maissa toimittava samojen arvojen ja käytäntöjen mukaisesti kuin EU-alueella toimiessaan. Jatkuvan arvojen julistamisen sijaan arvojen tulisi näkyä käytännön tasolla. Vaadimme aivan samaa esimerkiksi EU:n ympäristölainsäädännössä. Nyt tämä tilaisuus menetettiin.
Cost-effective emission reductions and low-carbon investments (A8-0003/2017) FI